Metrokappeli on myös Juniorikirkko

JUNIORIKIRKKO eli Metrokappelin lapsi- ja varhaisnuorisotyö pitää sisällään monenlaisia toimintoja.

SUNNUNTAISIN, Juniorikirkko kokoontuu omaan pyhäkouluunsa jumalanpalveluksen aikana klo 11. Ryhmä jaetaan tarpeen mukaan kahteen ikäryhmään. Aivan pienimmille, eli Minikirkkolaisille on näin ollen oma pyhäkoulunsa.

TORSTAISIN on Metrokappelin tiloissa iltapäiväkerho alakouluikäisille klo 13.-16. Kerho on maksuton. Tarkoitus on tarjota lapsille turvallinen ympäristö viettää aikaa koulun jälkeen erilaisten pelien parissa. Kerho tarjoaa välipalaa ja tukea vaikkapa läksyjen tekemiseen. 

TORSTAIN iltapäiväkerhon jälkeen on Kontulan ala-asteen liikuntasalissa maksuton sähly- ja liikuntakerho klo 16-17. Säpinään mukaan ovat tervetulleita kakki, joita yhdessäolo ja liikkuminen kiinnostaa!     

PERJANTAINA klo 17-18.30 on Kids’-ilta. Se on  alakouluikäisten ja hieman vanhempienkin (7-14 vuotiaiden) yhteinen kerho, jossa pelataan vaikkapa ilmakiekkoa ja erilaisia lautapelejä. Pelin ja kilpailujen lomassa on opetustuokio.


K

KOULUVIERAILUT

METROKAPPELI tekee tiivistä yhteistyötä Suomen helluntaiseurakuntien koulupalvelun kanssa. Kouluvierailuista voi sopia suoraan ottamalla yhteyttä Metrokappelin pastoriin:

Heimo Enbuska
050 433 0964
heimo.enbuska@metrokappeli.fi
Helluntaiseurakuntien koulupalvelu

Translate »